Katsastus 1.10.2010

Hienosti meni. Ensi-iltayleisö harvinaisesti mukana alusta alkaen. Kivaa oli. Ja jatkossa varmasti vielä kivempaa. Joni Skiftesvikin Oulun kaupunginteatterille kirjoittama näyttämöversio Katsastukseta saatiin toimimimaan oivallisesti näyttämölle. Roolihahmot ovat jotenkin tuttuja meille oululisille tekijöille ja katsojille. Ihan varmasti myös koko Suomelle. Sillä Tuomo Aitta ohjaana sai ainakin minusta irti jotain uutta, josta täytyy pitää huolta. Hienoa huomata, että vanhanakin oppii jotain uutta. Näyttelijän täytyy uskaltaa käydä se jokakertainen häpeän tunne osaamattomuudestaan läpi kun treenit alkaa. Nyt voi esityksissä olla vapaa, kantaa vastuunsa ja olla hieman kuriton. Leikkimielinen. Tulkaa tarkistamaan pitääkö väitteeni paikkaansa.
hannu

Ensi-illat

Ne on nyt takanapäin. Lyhyt mutta tiivis ja raskas harjoitusjakso. n.64 harjoitusta. Ja esitystyö, se jäävuoren huippu, timantti, on näkyvissä. Äkäpussi on saanut mielipiteet liikkeelle. Ja niin pitääkin. Hieno, loistava, taideteos herättää aina keskustelua. Jos lehtiarviot suhtautuvat kielteisesti, niin suuri yleisö, tässäkin tapauksessa, nauttii täysin rinnoin. Tämä kokemus on minulla näiden neljän esityksen jälkeen. On ollut hieno kokemus olla Paukkusen assistenttina. Tämä projekti on opettanut ja tulee kevään aikana opettamaan minulle paljon. Paljon. On pystyttyvä uudistumaan. Ja kaavamaisista mielipiteistä, ajatuksista, tekotavoista ja suhtautumisista on kertakaikkiaan päästävä irti! Prosessi on raskas mutta olen varma että se kannattaa. Ehkäpä tässäkin iässä vielä pystyy uudistumaan. Säilyttämää vilpittömän, lapsenmielisen luovan, elämänmyönteisen elämän asenteen. Jospa en rakennakkaan muuria ympärilleni, vaan olen vilpittömän hämmästynyt, vastaanottavainen ja empaattinen. Tulee varmuudella syvästi haavoitetuksi. Silloin tulee tyhmäksi mainituksi. Mutta onhan sitä kestänyt jo 34 v., kohta 35. Niin kauan kun tätä ammattia on harjoittanut. Todella viisaan ihmisen ei ole tarvetta ketään tyhmäksi haukkuman. Katsotaan miten käy. Riittääkö itsetunto. Tämä ammattihan on jatkuvaa taistelua itsetunnon kanssa.
No, pienellä näyttämöllä on Tribadernas natt. Merkittävin esitys Oulussa aikoihin. Miksei koko Suomessa. Työryhmä on saavuttanut jotain merkittävää. Olen ylpeä kun saan olla Oulun kaupunginteatterin näyttelijäyhteisön jäsen. Nyt meillä on sekä suurella- että pienellänäyttämöllä "hauskantragikoomisenkoskettavaa" kerrottavaa. Tulkaa ihmeessä toteamaan!
Kun tässä nyt lepuutan itseäni, ajattelin pohtia ja kertoilla, miten näyttelijä rakentaa rooliaan eka lukuharjoituksesta viimeiseen näytökseen asti. Tietenkin niin, miten minä sen näen. Ja minkälainen näytelmä on kyseessä. Ja miljoona muuta seikkaa jotka vaikuttavat asiaan. Se voisi olla vaikka Hypoteetinen tragikomedia, se näytelmän nimi, jota fiktiivisesti alkaisin työstämään yhden roolihenkilön kautta. Jo nyt tuntuu että onpa kauhia homma, loputon pohdinta.
Kevättä kohden mennään
hannu

Aika

Kyllä yritän päivitellä, hassu sana, tätä blogia aina kun vaan ehdin. Seuraavat 2 viikkoa on vaan niin hirmu kiireiset, ettei tahdo joutaa. Ja kun on vielä niin, ettei aina tahdo päästä tälle koneelle kun Jeremialla on, ymmärrettävästi, mittavasti käyttöä tälle vehkeelle. Tuo musiikki kun vie miehen mennessään.
Kerron jokatapauksessa aina mahdollisuuksien mukaan kaikista mieleen tulevista jutuista teatterista, elämästä ym., ym.
hannu

Odottelua

Aika harvakseltaan tulee kirjoiteltua. Odottelen tässä Paukkusen Karia Helsingistä. Oli unohtanut avaimensa ja pitäähän nyt ohjaajan vierailukämppäänsä päästä. Kari ohjaa tänne Ouluun Kuinka Äkäpussi kesytetään ja olen siinä Karin assistenttina. Ja kautta aikain assarin tehtäviin on kuulunut huolehtia että ohjaaja pääsee ajoissa työpaikalleen!(tämä oli kevennys). Kari on jokatapauksessa tekemässä oivallisen hauskaa, koskettavaa ja hyvää teatteria teatterissa. Jos äskeisestä herää kysymys, se todellakin on teatteria teatterissa. On ollut hyvinkin opettavaista seurata Karin työskentelyä. Nimen omaan katsomon puolelta, sieltä mistä ohjaaja näkee, ja tietysti katsojat. Olenhan ollut Karin ohjauksissa lukuisia kertoja ja tiedän kyllä miltä siellä lavalla tuntuu. Varsinkin siinä ohjaus vaiheessa. Karin juttuja on lähes poikkeuksetta aina ollut ratkiriemukasta esittää. Ja nyt kun roolivalinnatkin on onnistuneet ja saatu kohdalleen on odotettavissa jotain raikasta ja mehevää. Aikaa meillä on kolmisen viikkoa ja jo nyt on kutina yleisön eteen pääsemisetä. Tämän olen näyttelijöiltä kuullut. Ja kun juttua katsoo, niin tämän loppukirin aikana homma viritetään siihen pisteeseen että hyvää tulee. Toivotaan että Karin ääni kestää tammikuun 20. päivään. Palaillaan viimeistään silloin
hannu

Sauna

Onpa mahtava fiilis. Ainaki sata astetta oli lämpöä, ja sen päälle raanakylymä suihku. Että se voi tuntua HYVÄLLE!
No, kun tuntuu hyvälle, ois mukava porista semmosesta asiasta, että onpiko lavalla esiintyminen vaiko välineelle tekeminen haasteelisempaa vai eikö? Ei oikein onnistunut tuo väittämä. Mutta esimerkiksi Lentosen Saija; kun oot hyvä lavalla ja filmillä, voiko tätä ees kysyä, miten on? Jospa joku joskus aloittas tämän keskustelun ois mukavaa ees porista! Kun sitä on ikänsä, lähestulkoon, ollu laitoksessa essiintymässä, oisko mukavaa välillä panna ittensä likkoon vaikka johonki ryhmään, tai mennä vaikka puusepän hommiin, jos osais. Kaikkitietävyys on mahtavaa? Olka jos luet, paa jonkunlainen väite. En tiedä minkalainen, mutta...
Nyt tämä pölijyys loppuu ja alan syömään!!!
hannu

Joulumieltä

Onhan tästä menny aikaa. Luulin ettei kukaan lue näitä sepustuksiani. Mutta, eiköhän mitä Horilan Olka, hän sanoi käyvänsä lukemassa tätä blogia. Kyllä se hivelee. Joku on kiinostunu ajatuksistani! Nyt menen saunaan, jatkan myöhemmin.
hannu

Hautajaiset

Eilen oli Niskavuoren Hetan viimeinen, 55 esitys. Kiitos kaikille mukanaolijoille, erityisesti avustajille Marialle, Kaisalle, Heikille ja Alpolle. Ja tietysti meidän lapsiavustajille Otsolle ja Myllyn Heikin reippaalle pojalle. Ja Jonna Laukkaselle, meidän vierailijalle.
Oli oikein mukava viimeinen esitys, sali lähes täynnä, esitys sujui kuin sujuikin kommelluksitta. Kiitoksissa kuului bravoo huutoja. Ja ablodit kesti ainakin 5 minuuttia! Meitä oli katsomassa Majanlahden Antti, joka aloittaa Naisten Hurmaaja näytelmän ohjauksen tammikuun lopulla. Kävi "vakoilemassa" näyttelijöitä. Tälläista se on, yksi näytelmä loppuu, jää muistoihin ja uusia aletaan tekemään. Tälläkin hetkellä harjoitellaan Kuinka Äkäpussi kesytetään, isolle näyttämölle ja Tribadernas natt, eli Miesten vihaaja (tai Lesbojen yö), pienelle näyttämölle. Kun yksi juttu saadaan ensi-iltaan, uutta aletaan harjoittelemaan. Edelliset jää muistoihin ja uusiin keskitytään. Mitään käsinkosketeltavaa ei jää. Mitä nyt 34 vuoden jälkeen raihnainen ruumis ja väsynyt mieli. Paljonko se tekee, jos on tehnyt keskimäärin 4 ensi-iltaa vuodessa, 136. Ja jos kerrotaan kahdella, 2 roolia per näytelmä, 272 roolia tähän mennessä! Voiko niitä kaikkia muistaa? On varmaankin jossain tuolla aivojen sopukoissa, mutta on aivan kauhia homma kaivaa ne esiin sieltä. Ja kun tuo muistikin näin vanhemmiten vähän " sassaroi".
Vaikka palkka on mitätön siihen työmäärään ja käytettyyn aikaan verrattuna, tätä työtä tekee! Terveytensäkin uhalla. Joka ilta pitää olla "täydessä iskussa", ei siinä muu auta. Mikä on vaativampaa kun ilta toisensa jälkeen astua satapäisen yleisön eteen kertomaan tarinaa jota pitää tärkeänä, haluaa kertoa sen kaikille. Jos yksikin saa siitä lohtua, apua, iloa, uskoa elämään, tarkoitus on saavutettu ja tätä työtä pitää jatkaa. 24 tuntia vuorokaudessa. Joskus tuntuu ettei aika riitä. Elämä.
Tervetuloa TEATTERIIN! nauttimaan, kokemaan, viihtymään.
hannu