Matka

Nyt on Helsingin matka edessä. Näyttelijäliiton valtuusto. Se kokoontuu syksyisin ja keväisin päättämään asioista jotka koskettavat äärimmäisen tärkeästi meitä kaikkia näyttelijöitä ja kaikkia muita teatterintekijöitä. Se on pyyteetöntä työtä meidän näyttelijöiden asioiden ajamiseksi. Työtä, jotta ymmärrettäisiin että teatteritaide on YHTEISTYÖTÄ. Mielestäni teatterin johtoportaan on tehtävä kaikki mahdollinen, että taiteilijat voisivat tehdä taidettaan, joutumatta jokapäivä puuttumaan asioihin jotka johtoportaan kuuluisi hallita ja tehdä. Näyttelijät ovat kuitenkin teatterin perusta, siitä ei pääse minnekkään. Ilman näyttelijöitä ei ole esityksiä. Ja kuitenki juuri näyttelijät tuntuvat johtoportaan mielestä olevan se välttämätön paha jota on roikutettava mukana. Erikoiselta tuntuu mutta totta. Sen huomaa esimerkiksi palkkauksessa. Näyttelijät ovat olleet ja ovat edelleenkin syvässä palkkakuopassa. Kun tiedetään, että tänäpäivänä lähes kaikki näyttelijät suorittavat 4-vuotisen korkeakoulututkinnon ja loput ovat hankkineet taitonsa ns." pitkällä linjalla", on käsittämätöntä että paljon vähemmän koulutusta saanut johtoportaan edustaja saa mittavasti parempaa palkkaa, kunhan on vain jollain konstilla päässyt asemaansa. Ja siellä pysyy. On henkilöitä joilla ei välttämättä ole minkäänlaista käsitystä siitä mitä näyttelijätaide on. Siitä huolimatta he ovat päätämässä juuri meidän asioista. Tietämättömyyden syvällä tuntemuksella. Ja nimenomaan henkilöstö on teattereiden ainoa voimavara. Johtoportaan pitää" avata ovia ja tasoittaa tietä", jotta taiteilijat voivat täydestä sydämestään ja täydellä ammattitaidolla keskittyä siihen työhön mikä on teatterin tärkein tehtävä: LUODA UUSIA ESITYKSIÄ. Esittää. Olla kriittinen. Tuottaa nautintoa, iloa, itkua, ärtymystä, ajattelemisen aihetta. Kaikkea sitä elämänkirjoa mitä elämään kuuluu. Ja tämä kaikki syntyy vain yhteistyöllä ei vastakkain asettelulla. Johtoporras on alisteinen taiteilijoille. Ei niin kuin nyt!
hannu